Tervetuloa Loikan blogipostaussarja pariin, jossa esitellään meidän huipputyyppejä yksi kerrallaan.


Tänään esittelyssä on Loikan maskotti - junior-koodari Sepi, joka on ollut remmissämme syksystä alkaen. Tänä aikana Sepi on ehtinyt osallistua useampaan Loikka-aamupalaan, tehdä hommia niin etänä kuin toimistolla, pukeutua supertyylikkäisiin Loikka-paitoihin ja juoda kahvihipsterinä toimiston kahveja.


Neljän kysymyksen setti käyntiin siis:

  • Afterwork keilahallissa vai toimistolla roolipelejä pelaten? Vaiko kenties jotain muuta?

Toimistolla Among Us -peliä pelaten ja esimerkiksi Kakola Brewingin oluita maistellen! Toki myös esimerkiksi Lego Movie kiinnostaa aina eli afterworkit leffaillan merkeissä on jees.

  • Iltavirkku ja aamutorkku.

Itsehän asun Loikan toimistolla Kupittaalla ja herään aina siivojan kolisteluihin aamuisin, joten sanotaan, että aamuvirkku! Tuotan myös yleensä parhaimmat somepostaukset aamupäivästä ja olen silloin myös kaikista kuvauksellisin!

  • Mikä on mielestäsi parasta Loikassa?

No olen ainakin päässyt mukavasti framille Loikassa, voisi jopa sanoa, että minusta on tullut jonkinlainen maskotti toimistolle ihan muutaman kuukauden aikana! Ihan kauheasti en tuo lisäarvoa projekteihin, mutta onneksi työkaverit ovat superlahjakkaita. 

  • Erikoista?

Olen aika peruskaveri, mitä nyt ehkä vähän jäykkä välillä! Vapaa-ajallani tykkään hifistellä kahvien kanssa ja tästä syystä olenkin tyytyväinen, että toimistolle tulee Slurpsin kahvitilaus säännöllisesti. Lisäksi tykkään kuunnella dekkareita BookBeatista äänikirjana ja siksi olikin huippua, että saimme tähän puolen vuoden tilauksen joululahjaksi Loikalta