Muutimme uusiin toimitiloihin helmikuussa, kun Kupittaan DataCityn U-kerros valmistui remontista. Samaan aikaan yhteistyökumppanimme, laskutus- ja perintätoimisto Brang, muutti omaan uuteen toimistoonsa samaan kerrokseen ja kahden yhtiön yhteinen saunatila saatiin myös käyttöön. Näin syntyi hyvä aihio alkaa suunnittelemaan yhteisiä tupareita! 

Kokonaisuus alkoi sillä, että ensin piti saada toimisto ja terassit valmiiksi. Meillä tämä tarkoitti sitä, että laitoimme viimeiset huonekalut tilaukseen ja nämä piti tietenkin koota! Viimeisiä kasveja ja terassin kalusteita kannettiin sisälle vielä tupaantuliaisia edellisenä päivänä.

Tilaisuuteen hankittiin myös tietenkin catering, juomat sekä jonglööri, DJ ja trubaduuri esiintymään. Rajupajalta saimme valoja ja saunatiloihin asensimme karaokelaitteet sekä beer pong -pöydän. Vieraiksi kutsuimme kummankin yrityksen asiakkaita, nykyisiä ja entisiä työkavereita, yhteistyökumppaneita sekä tietenkin ystäviä! 

Juhlia juhlittiin lopulta noin 160 ihmisen voimin ja hyvän fiiliksen lisäksi nämä juhlat taisivat myös olla eri tahojen yhteistyön alkurykäys! Huhun mukaan viimeiset juhlijat kotiutuivat vasta aamuseitsemältä.

Nyt on siis Loikan ja Brangin tilat sekä yhteinen saunatila korkattu käyttöön. Odotamme innolla tulevia sovittuja tapahtumia ja tapaamisia täällä hienoissa, uusissa tiloissamme!

Tunnelmia Loikan ja Brangin tupaantuliaisista